Tehtiin taas hienoja juttuja Harrin matikantunnilla. Tehtimme A4 tutkimista ja kultaista leikkausta. Varsin mielenkiintoista settiä.
torstai 6. lokakuuta 2016
Lisää kamaa Harrin tunnilta
Tehtiin taas hienoja juttuja Harrin matikantunnilla. Tehtimme A4 tutkimista ja kultaista leikkausta. Varsin mielenkiintoista settiä.
Kruunuistutuksen vaiheita
![]() |
Aloitimme koulussa kruunuistutuksella varustetun sormuksen. Harjoittelemme siis pääasiassa kruunuaihion tekemistä. Ensimmäisenä mitä teimme oli sulattaa hopeaa ja tehdä siitä tankoa ja levyä. Levystä sahasimme sopivan kappaleen kruunua varten.
Tähän asti kaikki on mennyt hyvin mutta seuraava tunti koittaa vielä, mikä merkitsee sitä, että vielä on mahdollisuus totaaliseen katastrofiin.
Tässä vielä muutamia kuvia työvaiheista.
![]() |
paperilla näkyy leikatun palan muoto |
![]() |
![]() |
Kirsi otti kuvan ja sanoi että " tämän kyllä laitat sitten blogiin!" |
![]() |
kuvassa väärän värinen korukivi :,D |
tiistai 4. lokakuuta 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)